torstai 8. joulukuuta 2016

8. luukku

Minihimmelit kirjan sivuista




Persoonalliset himmelikoristeet taiteilet pienellä vaivannäöllä vanhoista kirjan sivuista tai nuottipaperista. Helpommalla pääset, kun käytät värikkäitä muovi- tai paperipillejä.

Tarvitset:

sukkapuikon tai muun pitkulaisen apuvälineen
revittäväksi sopivan kirjan, mielellään ohutta paperia
liimapuikon
sakset
viivottimen
lankaa ja neulan

+ koristehelmiä

Aloita repimällä kirjan sivuista korkeintaan muutaman sentin levyisiä suikaleita. Pyörittele sukkapuikkoa apuna käyttäen suikaleista tiiviitä rullia. Levitä liimaa sivun reunaan ennen kiinnipainelua. Liimaa on hyvä levittää myös "sauman" päälle, jotta rullat pysyvät paremmin kasassa.

Kun liima on kuivunut, leikkaa rullista tasapituisia. Kuusenkoristeeksi sopivaan himmeliin voi käyttää esimerkiksi 5 cm-pituisia putkiloita.



Leikkaa pätkä lankaa ja pujottele siihen neulan avulla putkiloita mallikuvan mukaisessa järjestyksessä. Peruskuvioon muodostuu viisi pientä kolmiota. Ensimmäisen kolmion kärjessä solmi langat yhteen. Jatka pujottamalla kaksi putkiloa ja kiepauttamalla lanka kolmion kulman ympäri kahdesti. Toista kunnes olet tehnyt kohdan 11.

Tämän jälkeen lisää lankaan vielä yksi putkilo ja vedä se yhteen aloitusnurkan kanssa. Tee solmu.



Tässä vaiheessa himmelisi pitäisi näyttää kutakuinkin tältä. Ota pieni pätkä lankaa ja solmi kuvion kärjet yhteen. Lisää ripustusnaru ja TADAA, himmelikoriste on valmis!

Ison himmelin saat rakennettua tekemällä erikokoisia peruskuvioita ja kasaamalla niistä mieleisesi kokonaisuuden. Jos haluat, voit koristella himmeliäsi lisäämällä putkiloiden väleihin esimerkiksi helmiä.


Teksti & kuvat: Niina Maaskola

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti